Kohta valmista! Almost ready!

English below
----------------------

Katosta järjestetään tänä kesänä kolmatta kertaa. Luulisi, että järjestäminen käy jo rutiinilla, mutta kummasti festivaalia edeltävä kaaos on jälleen päässyt meidät yllättämään. Peruutuksia, vastaamattomia viestejä, toimimattomia tietokoneita ja sen semmoista. Ohjelma on nyt kuitenkin muodostumassa ihan mahtavaksi, ja odotettavissa on monipuolista ja yllättävää teatteria kaikissa muodoissaan!

Tänä vuonna festivaaleilla esiintyvät muun muassa nykysirkusryhmä Zero Gravity Company hyväntuulisella kokoperheen teoksellaan, ammattilaisimprovisaatioteatteri Himokas Peura sekä Tanssiteatteri Pinta. Mukana on jo kolmatta kertaa myös englanninkielinen Thespians Anonymous, joka tänä kesänä tapailee klassikkoteosta Kesäyön uni. Lisäksi meillä esiintyy kontulalainen TeKo, Uusix-verstaan kuntouttavan työtoiminnan ryhmä, fyysistä kabareeta esittävä Mobo sekä Jordy Valderraman ja Clara Petrozzin miiminen esitys. Lavalla nähdään jälleen myös useita nuorten ryhmiä.

Esiintyjistä, esityksistä ja tarkentuvasta ohjelmasta tiedotetaan tässä blogissa. Seuraa!




Katos! Kallio Summer Theater Festival will be organized this year for the third time. One might think that organizing the event would be easy by now, but again we have been caught by the pre-festival chaos: cancellations, messages unresponded, non-functional computers and such. Nevertheless, the program is now turning out to be just great, versatile and surprising.

This time we'll get to see for example a contemporary circus group Zero Gravity Company, a professional improvisation group Himokas Peura and dance from Tanssiteatteri Pinta. The English speaking Thespians Anonymous are performing for the third year in a row, this time with the ultimate classic Midsummer Night's Dream. We'll also have physical cabaret from Mobo at the festival as well as mime from Jordy Valderrama and Clara Petrozzi. As in the previous years, we'll have many youth groups in the program.

We will tell you more about the performers, the performances and the schedule in this blog. Make sure you follow!

Kommentit