Pimeät pennut tuo Katokseen synkkää sirkusta

Vastavalmistuneet sirkusartistit valloittavat festarin ensimmäisellä yhteisellä teoksellaan. Tulevaisuuden haaveissa heillä on Japanin kiertue.


24-vuotiaat Hanna Laiho ja Milla Kurronen muodostavat Kurronen & Laiho Companyn, joka on saanut alkunsa Tukholman Dans och Cirkushögskolanissa. Laiho ja Kurronen ovat juuri päättäneet sirkusopintonsa, ja Pimeät pennut edustaa heidän opintojen aikana löytämäänsä taiteellista linjaa. Duon jäsenet ovat myös ystäviä ja kämppiksiä. Yhteistyötä heillä on tarkoitus jatkaa vielä pitkään.
Kurronen harrasti lapsena muun muassa vikellystä ja voimistelua. Sirkuksen pariin hän päätyi akrobatiaopettajansa kannustamana. Nuorallatanssi vei Kurrosen mennessään, ja hän pääsi opiskelemaan lajia Salpaus-koulutuskeskuksen sirkuslinjalle.
Laihoa puolestaan ajoi sirkusharrastukseen halu oppia tekemään kärrynpyöriä, ja oman lajinsa hän löysi käsilläseisonnasta. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Sirkuskoulu Bravuurissa ja Tykkimäen Sirkuskoulussa Kouvolassa. Myöhemmin hänkin päätyi opiskelemaan Salpaukseen.


Pimeät pennut

Tytöt olivat tutustuneet jo Salpauksessa, mutta todenteolla heidän yhteistyönsä alkoi Tukholman sirkuskorkeakoulussa. Kurronen kertoo ihailleensa Laihon aikaisempia projekteja, ja luokkakaverukset löysivät yhteisen sävelen nopeasti. Tiiviistä yhdessäolosta huolimatta sirkustaiteilijaduon välille ei ole syntynyt pahoja riitoja. ”Kumpikin tietää, kuinka paljon paineita toisella on, joten pientä tiuskimista ei oteta liian vakavasti. Stressi yhdistää”, Laiho toteaa.
Laihon ja Kurrosen mukaan heitä yhdistää kiinnostus pimeitä asioita kohtaan, musta huumori sekä pitkään jatkunut lapsuus, josta he vieläkin ammentavat leikin ja fantasian elementtejä taiteeseensa. Molemmat kertovat, että heitä kiinnosti lapsenakin enemmän kirjojen maailma ja mielikuvitusystävien seura kuin niin sanottu todellisuus.
Ulkomailla asuessaan Kurronen ja Laiho ovat tulleet sinuiksi suomalaisen synkkyytensä kanssa. Heidän taiteensa on tummasävyistä, pimeitäkin aiheita käsittelevää, mutta myös hauskaa. ”Ei mitään horroria”, he linjaavat.
Lähitulevaisuudessa kaksikko aikoo kasvattaa Pimeät pennut -teostaan täysimittaiseksi sirkusteokseksi. Pimeitä pentuja nähdään Katos-festarin lisäksi tänä kesänä ainakin Oulun taiteiden yössä sekä Kirkkonummella AgriSirkuksessa.
Syksyllä Kurronen ja Laiho aikovat hakea residenssiä Ruotsista. Tulevaisuuden suunnitelmissa heillä on tuoda nykysirkusta yhä isomman yleisön tietoisuuteen, ensin Pohjoismaissa ja sitten maailmalla. ”Me lähdetään kiertämään Japaniin!” tytöt kertovat.
Hanna Laiho ja Milla Kurronen

PIMEÄT PENNUT

15.–17.6. Keskiviikkona ja torstaina klo 18 sekä perjantaina klo 19
Kurronen & Laiho Companyn uusin teos Pimeät pennut on nykysirkusesitys, jonka rujo ja runollinen ote vie katsojan esiintyjien piilotelluimpiin sielun osiin. Vuodesta 1991 pohjoisen Pimeät pennut ovat kasanneet sieluunsa synkkää moskaa – on aika puhdistautua.

Kuuden vuoden sirkusopinnot ovat tuoneet nämä kaksi erilaista artistia yhteen. Nyt he pyrkivät täydelliseen symbioosiin jakaakseen painajaistensa kauniit puolet katsojille.

Artistit ovat erikoistuneet vuosia käsilläseisonnan ja nuorallatanssin vaativaan tekniikkaan. Niiden lisäksi esitys sisältää kokoelman muita pakkomielteisesti hiottuja sirkustaitoja sekä visuaalisia elementtejä, jotka luovat pohjan tälle suomalaisen melankolian oodille.

Esityksen kesto 30 minuuttia. Sallittu kaikenikäisille.

Liput esitykseen käteisellä

5 € / 7 €



Kommentit