Viime kesän kaikuja
Kesäkuussa 2015 tomerat Oranssin Koiran teatterilaiset ja korvaamattomat Harjun nuorisotalon työntekijät pystyttivät nuokkarin pihalle vanhan sirkusteltan. Teltasta tuli maailman ensimmäisten Katos-festareiden tapahtumapaikaksi. Ensikertalaisten jännityksestä huolimatta koko porukalla oli optimistinen ja innostunut festarihenki.
Heti ekaan festarikesään oli saatu monipuolinen, kovatasoinen ja motivoitunut kattaus. Tapahtuma alkoi Thespians Anonymous -ryhmän englanninkielisellä esityksellä, ja sinipunainen tupamme oli heti lähes täynnä. Myöhemmin kolmen päivän kiivastahtisessa mutta tunnelmaltaan leppoisassa tapahtumassa nähtiin kaksi hyvin erilaista monologia, valoilla ja varjoilla leikittelevää Woyzeck-tulkintaa, Oranssin Koiran musiikillista draamaa, Eppa & the Boysin vanhanajan musisointia ja nuorten teatterintekijöiden omaehtoista teatteria.
Yleisöä saatiin paikalle kiitettävästi, ja välillä teltta suorastaan natisi liitoksissaan. Ihmisiä tuli katsomaan esityksiä suoraan kadultakin teltasta kantautuvien äänten houkuttelemina. Olimme tosi onnellisia siitä, että olimme onnistuneet luomaan matalan kynnyksen tapahtuman, jonka ihmiset kokivat helposti osallistuttavaksi. Ihanaa tunnelmaa paikalle loi myös Hellun kahvila, joka tarjoili virvokkeita ja tuoreita lämpimäisiä kolmen päivän ajan.
Tänä vuonna ohjelmistomme on tulossa vielä jännittävämpi ja monimuotoisempi, mistä olemme erittäin innoissamme. Vaikka festarit saatiin hienosti purkkiin viime kesänä, monta asiaa osataan tänä vuonna hoitaa helpommin. Yhdessä yleisön ja esiintyjien kanssa tehden tulee Katos! 2016 olemaan kaikkien aikojen mahtavin ja suloisin kesäteatterifestivaali!
Thespians Anonymous: Cell Block Tango |
Heti ekaan festarikesään oli saatu monipuolinen, kovatasoinen ja motivoitunut kattaus. Tapahtuma alkoi Thespians Anonymous -ryhmän englanninkielisellä esityksellä, ja sinipunainen tupamme oli heti lähes täynnä. Myöhemmin kolmen päivän kiivastahtisessa mutta tunnelmaltaan leppoisassa tapahtumassa nähtiin kaksi hyvin erilaista monologia, valoilla ja varjoilla leikittelevää Woyzeck-tulkintaa, Oranssin Koiran musiikillista draamaa, Eppa & the Boysin vanhanajan musisointia ja nuorten teatterintekijöiden omaehtoista teatteria.
Yleisöä saatiin paikalle kiitettävästi, ja välillä teltta suorastaan natisi liitoksissaan. Ihmisiä tuli katsomaan esityksiä suoraan kadultakin teltasta kantautuvien äänten houkuttelemina. Olimme tosi onnellisia siitä, että olimme onnistuneet luomaan matalan kynnyksen tapahtuman, jonka ihmiset kokivat helposti osallistuttavaksi. Ihanaa tunnelmaa paikalle loi myös Hellun kahvila, joka tarjoili virvokkeita ja tuoreita lämpimäisiä kolmen päivän ajan.
Oranssin Koiran teatteri: Puoli kuuta Kalliosta |
Kommentit
Lähetä kommentti